44500 Max – The Perfumer

44500 MAX (2009)

Kuinka käy Max Perttulalle, vilpittömälle maalaispojalle, joka haluaa valmistaa omia luksusparfyymejaan ja valloittaa niillä maailman kotikylältään käsin? Kuinka kaukana reaalimaailma lopulta on Maxin unelmista ja maalaiskaupungin lintukodosta?

Suomen ensimmäisellä ja ainoalla parfymöörillä Max Perttulalla on aina ollut yksi unelma: oma kosmetiikkayritys, jonka tuotevalikoimakoostuisi maailmanlaajuisesti arvostetuista, itse tehdyistä parfyymeista ja kosmetiikasta.

Max valmisti jo 7-vuotiaana ensimmäisen ihovoiteensa. Kun kaverit juoksivat pallon perässä, Max istui kirjastossa lukemassa kaikkea mahdollista kosmetiikasta, tuoksuista, kemiasta ja ihotautiopista.

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, unelmat ovat käymässä toteen. Mutta niiden tavoittaminen ei ole helppoa. Maxia ei oteta vakavasti, sillä Suomessa ei ole parfyymeihin liittyvää kulttuuria, eivätkä eksentrinen ulkonäkö ja puheet suurista unelmista tee asiaa helpommaksi – ei varsinkaan kotikylällä, Viitasaarella.

Max on korviaan myöten veloissa, mutta hän ei kuitenkaan aio antaa periksi. Luovan hulluuden riivaamana hän muuttaa pienessä laboratoriossaan Suomen luonnosta saamansa visiot huumaaviksi tuoksuiksi. Ainoana ongelmana on se, että vaikka Max on kiistämättömän lahjakas parfymööri ei samaa voida sanoa hänen kyvyistään liikemiehenä.

Elokuva kertoo lempeän humoristisesti Max Perttulan taistelusta unelmansa puolesta. Maxin elämää seurataan kahden vuoden ajan.Tuo aika on täynnä epätoivoa, periksiantamattomuutta, pieniä menestyksen hetkiä, mutta käyvätkö unelmat toteen?Dokumentti

78 min
Käsikirjoitus, ohjaus: Jari Kokko
Kuvaus: Jyrki Pitkä & Jari Kokko
Ääni: Sami Pasanen
Leikkaus: Kimmo Kohtamäki
Musiikki: Evgeny Fedorov
Tuotanto: Mikko Keinonen / Karlik Films
THE PERFUMER (2009)What’s going to happen to Max Perttula, a sincere country boy, who wants to produce his own luxury perfumes and take the world by storm, starting from his home village? And how far is the real world from Max’s dreams and the sheltered world of the countryside town?Max Perttula has always wanted to make perfumes. He made his first facial lotion in the age of seven and ever since he’s been studying scents, chemistry and beauty in order to once make his living in the cosmetics industry. Now, 30 years later, he’s about to make his dream come true. But, it is not easy. There’s been no perfume industry in Finland so far and especially in his home village, Viitasaari, Max – with his eccentric looks and big dreams – is hardly taken seriously.

Anyway, Max has decided to try. He finds inspiration in the Finnish nature and turns his visions into perfumes in his small laboratory. The only problem is that while Max is highly creative and extremely talented as a perfumer, he’s a disaster as a business man.

Gently and humorously the film portrays Max Perttula striving for his dream. It follows Max´s life for two years, during which time Max encounters small pieces of success and great desperation, but will he finally achieve an international breakthrough?

Documentary
78 min
Writer, director: Jari Kokko
Photography: Jyrki Pitkä & Jari Kokko
Sound designer: Sami Pasanen
Editor: Kimmo Kohtamäki
Music: Evgeny Fedorov
Executive producer: Mikko Keinonen / Karlik Films

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s